keskiviikko 20. elokuuta 2014

SYKSY SAA TULLA


Koska ilmassa on jo syksy, on ehkä hyvä aika postata nämä kuumana kesäpäivänä otetut asukuvat, joiden asua tosin voisi soveltaa myös syyspukeutumiseenkin. Nämä on otettu silloin, kun oli vielä tuskaisen kuuma, yöt tuli pyörittyä hikisissä lakanoissa ilman toivoakaan kunnon yöunista ja meikki suli päivisin kasvoille. Vaikka tuo reissu Christinan luokse oli ihana kaikessa kesäisyydessään, on kerrassaan mahtavaa, että tuli taas syksy!
Syksy taitaa olla yksi lempivuodenaikojani. Niinhän ne ovat kaikki omalla tavallansa. Paitsi se hyytävän pimeä lopputalvi, kun tekee vain mieli pukeutua eskimoksi ja nukkua. Syksyn viileä viima tuo mukanaan jälleen uuden alun. Kesätyöt vaihtuvat opiskeluksi, on aika kaivaa neuleet kaapin perältä ja Jyväskylä täyttyy jälleen opiskelijoista. Syksy on mahdollisuuksien aikaa. On uusi mahdollisuus antaa täysi panoksensa asioille, lähteä uudella innolla koulujuttujen kimppuun ja tarttua uusiin tilaisuuksiin. Parasta!

Syksy on loistava syy käpertyä Netflixin ääreen peiton alle teemuki kädessä, kun ulkona sataa vettä. Nahkatakit ja huivit on otettu jälleen aktiivikäyttöön ja eilen hankin itselleni uuden pipon. Kynttilöitäkin on hamstrattu koti täyteen syksyn etenemistä silmälläpitäen. Lisäksi meillä on syöty pari viikkoa höyryävän kuumia keittoja ja syysflunssakin on jo tullut sairastettua. Pitänee herätellä vielä henkiin niitä lapsuuden muistoja ja hankkia itselle uusi penaali ja muistiinpanovälineitä alkavia luentoja silmälläpitäen. Lapsena se fiilis oli aina ihan maaginen, kun syksyksi oli ensimmäiselle koulupäivälle aina uusi asu, pääsi valitsemaan ne kaikkein kivoimman väriset Stabilot ja selässä keikkui myös ihan uutukainen reppu.



pics: Christina / Chaneleon
kimono - BIK BOK
dress - GINA TRICOT
rings - H&M
purse - PIECES

Tämä syksy on tuonut mukanaan myös ihan uusia kokemuksia. Olen ollut mukana eräässä musiikkivideoprojektissa, jossa olen näyttelemisen lisäksi päässyt tekemään meikkejä, assaroimaan ja vähän stailaamaankin. Tuo on aivan uusi maailma minulle, joten on ollut äärettömän mielenkiintoista olla mukana. Lisäksi meillä on ollut ihan loputtoman hauskaa ja toki videosta on tulossa ihan mieletön! Myös itsensä katseleminen videolla on aiheuttanut kieltämättä hilpeyttä. En malta odottaa, että pääsen näyttämään teillekin aikaansaannoksemme!

Syksyn myötä minua on ruvennut hieman houkuttelemaan myös lyhyempi hiusmalli. Onneksi nyt en ainakaan noiden kuvausten aikana voi tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä. En silti malta olla ajattelematta, kuinka paksuilta ja pehmeiltä ne hiukset tuntuisivatkaan vähän lyhykäisempinä.

Löytyykö sieltä muita syksyn rakastajia?

6 kommenttia :

  1. Ootan niin paljon sitä musavideota! :D

    Mä olen myös ihan tyytyväinen, että syksy on täällä, vaikka kesä onkin ihanaa aikaa. Talvea en sen sijaan odota ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa joo mäkin ! Vaikka vähän jännittääkin nähdä itsensä jumppailemassa videolla :-D

      Jep! Ikuinen syksy vaan kevääseen asti. Lunta saisi tosin tulla, kuhan kylmyys ja jää pysyisi vaan poissa !

      Poista
  2. Olet kyllä tosi kaunis nainen. Mahtavat noi sinun pitkät hiukset ja omaat niin vieläpä kauniin hymyn :) Lisäksi tuo sinun tyyli koukutti mut heti. Ihastuin! <3

    VastaaPoista