sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

MIDSUMMER FEST


Juhannus oli jälleen ihana. Juhlimme sitä kaveriporukalla hyvin rennossa hengessä. Tämä oli minulle toinen juhannus kyseisessä porukassa ja onkin ihan hullua, että moniin näistäkin ihmisistä tutustuin vasta vuosi sitten. Grilli oli kuumana, sauna lämpimänä ja viini virtasi läpi viikonlopun. Tanssittiin aamuun asti, naurettiin liikaa huonoille jutuille, syötiin kaikki mahdollinen grilliruoka maailmassa ja paistettiin lettuja ulkotulella. Tälläiset viikonloput rakkaiden ihmisten kanssa verkkareissa ovat vaan ihan parhaita maailmassa. 







Eilen aamuyöstä kun olin jo menossa nukkumaan, päätin vielä tanssia viimeisen biisin. Siinä tanssin lomassa onnistuin astumaan jotenkin vinoon pehmeällä pörrömatolla. Jalka petti ihan tyystin alta ja mätkähdin pitkälleni maahan. Olin ottanut ihan normaalin tanssiaskeleen, enkä edes yrittänyt mathipontisesti mitään piruettia. Siinä pikkaisen nolostellen kaatumistani koitin keräillä itseäni ylös ja huomasin, että jalka ei ihan tottelekaan. Yksi kaverini oli siinä vaiheessa jo luonani ja sanoi, ettei mun kannata välttämättä katsoa mun polveani. Se ei ollut ihan siinä missä pitää. Menin aivan totaalisen paniikkiin ja kuulostin varmaan parkuvalta pikkulapselta. Siinä paniikissani ajattelin, että en kävele enää ikinä. Niko tuli rauhoittelemaan minua ja vakuutti, että haluaa olla mun kanssa, vaikkei mulla olisi polvia ollenkaan. 

Ambulanssisedät tulivat onneksi äkkiä ja yhdessä silmänräpäyksessä polvi oli takaisin paikoillaan. Oli mieletöntä huomata, kuinka välittömiä ja upeita ihmisiä itselläni onkaan lähipiirissä, osan porukasta päivystäessä ambulanssia etuovella ja toisten pitäen kädestä kiinni vakuuttaen, kuinka kaikki tulee menemään vielä hyvin. Lyhyitä hameita ja kyykkäämistä taidan välttää vähän aikaa, mutta onneksi tostakin selvittiin vain säikähdyksellä. Tapahtunut pisti kuitenkin miettimään, kuinka ennalta arvaamatta ikäviäkin aisoita voi tulla eteen. Täytyy muistaa arvostaa kaikkea sitä mitä meillä on. 

Kiitokset vielä ihan mahtavasta viikonlopusta kaikille mukana olleille (ja muutamaa pois jäänyttä tyyppiä oli hullu ikävä)! Ihan mahtavaa, että kesää ja tapahtumia riittää vielä muutaman kuukauden ajan. En malta odottaa mitä ne tuovatkaan vielä tullessaan!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti