maanantai 26. toukokuuta 2014

EIKS TÄÄ OO MITÄÄN


Täällä maailmanlopun maanantaiväsymyksessäni värjötellessäni, ryhdyin pohtimaan elämää. Kaikkea sitä, mitä olenkaan kokenut ja miten se minua onkaan kasvattanut. Olen pitkään yrittänyt asettaa itseni johonkin muottiin. Elää kutakuinkin niin, että olisin jonkin kuvitteellisen kaavan mukaan onnistunut ihmisenä. Aika pitkälti tässä elämässämme tekemät jutut ovat kuitenkin ihan itse valittavissamme ja jokaisella on valittavanaan varsinainen vaihtoehtojen kirjo. Tärkeintä on elää itselleen.

Olenkin yrittänyt vuosien kuluessa päästää irti siitä sisäisestä suorittajastani. Tai ehkä tämä kaikki on tapahtunut vähän myös puolivahingossa. En nyt kuvailisi vieläkään itseäni maailman huolettomimmaksi tai äärettömän boheemiksi tyypiksi, mutta pitkä matka ollaan tultu siitä Kiasta, joka halusi 18 vuotiaana muuttaa omaan kotiin ja tehdä lukion ohessa töitä elättääkseen itsensä, kirjoittaa pelkkiä laudatureita ja kuntoilla pakkomielteisesti, ettei vaaka näyttäisi juuri yli viittäkymmentä. 





Elämänkokemuksen, itsensä hyväksymisen, terveempien arvojen ja rennomman suhtautumisen myötä olen saanut myös loputtomasti itsevarmuutta. Olen ymmärtänyt, ettei aina tarvitse, eikä todellakaan voi olla täydellinen. Ainakin minulle on ollut ihan mieletön nöyrtymisen paikka antaa itselleen lupa epäonnistua. Vaihtaa kesken kaiken opiskelualaa, vaikka on suunnitellut koko tulevaisuuden teinistä asti tietyn polun mukaan ja kuvitella sen olevan se ainoa ja oikea intohimo itselleen. Jonka kautta on tietyllä tavalla määrittänyt itseään. Luopua myös ihmissuhderintamalla jostain tutusta ja turvallisesta, koska sisimmässään tietää haluavansa jotain muuta.  

Vaikka tietenkään mikään ei ole mennyt niinkuin elokuvissa ja vaikeitakin aikoja ja haparointia on välillä ollut, nyt huomaan kuinka kaukaa viisas olenkaan ollut.  Olen löytänyt alan, jolla osaan kuvitella työskenteleväni sitten isona. Saan asua miehen kanssa, jonka voin sanoa olevani elämänkumppanini. Miehen, jonka kanssa jaamme pitkälti arvomaailman, tasottoman huonot jutut, elämäntyylina ja pitkälti musiikkimaun. Miehen, joka tekee kaikkensa saadakseen minut nauramaan ja jonka kanssa teemme parhaamme ymmärtääksemme toista niissä jutuissa, joissa olemme erilaisia. 

Kuinka paljon helpompaa onkaan olla onnellinen näin. Hyväksymällä itsensä, olemalla itselleen armollinen, sitä tulee kerättyä ympärilleensäkin upean vilpittömiä ja välittömiä ihmisiä. Sellaisia, joita katsoo ylpeänä ja onnellisena. Miettien, että luoja, tämä on sitä minun elämääni. On niin paljon helpompaa olla onnellinen, kun lopettaa pakonomaisen pyrkimisen sitä kohti. Antaa elämän kulkea ja näyttää mitä sillä on tarjottavanaan. Luottaa. Ja on muuten aika mukavaa huomata, että kuin huomaamatta elämä on heittänyt minut kohti sitä, mitä olen aina tavoitellut. 



8 kommenttia :

  1. Aamen. Tämä teksti osui ja upposi. Kiitos Kia, koska tämä helpotti mua siinä tuskassa että en vieläkään saanut valmistuttua sieltä amk:sta vaikka oon käynyt sitä sata vuotta.. Syksyllä sitten. Elämä on tässä ja nyt.

    Ja oot niin kaunis<3 Niin ja meidän pitäisi nähdä!

    VastaaPoista
  2. No mustakin tuntuu toisinaan, että tulen olemaan varmaan satavuotias kun valmistun :-D mutta onko sillä sitten jotain väliä?
    Juurikin niin!

    <3<3 niin pitää!

    VastaaPoista
  3. kiitos ihanasta kommentista! ja samat vaan sulle <3 rakastan tätä asua!

    VastaaPoista
  4. ihana teksti<3 pisti miettimään :) ihania ovat myös vaatteesi ja erityisesti tuo hiuskoru!! mistä ne mahtavat olla? hyvää kesää toivotellen, eräs lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että herätti ajatuksia! (:

      Tähän en poikkeuksellisesti pistänytkään vaatteiden ostospaikkoja, kun hiuskorun (Glitter) esittelin jo viime postauksessa. Tuubimekko on vuosia sitten asokselta, kengät kirpparilta(alunperin H&M), laukku H&M ja hame hoidossa kaverilta ( taitaa olla alunperin Ausseista)

      Mahtavaa kesää myös sinne! (:

      Poista
  5. mieletön nainen! huhhuh! ja ihana teksti <3 t. V

    VastaaPoista