tiistai 28. tammikuuta 2014

YOGA MONDAY


Maanantait ovat jostain syystä aina vähän muita viikonpäiviä typerämpiä. Jotenkin se arki iskee aina yhtä kovaa kun on viettänyt yhden parhaista viikonlopuista pitkästä aikaan. Lauantaina sain monet rakkaat ystävät kotiimme viettämään iltaa ja sunnuntaina oli taas aika tuolle rutiiniksi muodostuneen rupeamalle, joka sisältää lähinnä kaiken maailman herkut, sekä kaikki ne tavat, joilla kaksi ihmistä voi löhötä sohvalla katsellen tv-historian laadukkainta tarjontaa. Enakko-oletusten vastaisesti eilinen maanantai osoittautui aika täydelliseksi tavaksi palata jälleen viikonlopun jäljiltä maanpinnalle. Siitäkin huolimatta, että aamulla herääminen ilman jäätävää torkuttamista ja kiirettä osoittautuivat mahdottomuuksiksi ja kahden Aasiaan suuntaavan ystäväni kanssa hengailu aiheutti pahimman matkakuumeen ehkä koko elämässäni tähän asti. 

Eilisestä teki hyvän se, että pääsin jälleen kipeilytaukoni jälkeen takaisin liikunnan pariin. Ajattelin ylittää itseni ja uskaltautua tyttöjen kanssa joogatunnille ensimmäistä kertaa elämässäni. Joogassa pelkäsin niitä kaikkia hurjia venytyksiä, vaikka taisin ajatella sen olevan kevyttä. Sellaista rentoa meditoimista varmaan lähinnä. Tunnin loppupuolella alaspäin katsovan koirani muistuttaessa lähinnä hypotermisesti tärisevää koiraa, jouduin ehkä hylkäämään käsitykseni pelkästä lootusasennossa hymähtelystä. Vaikka en ehkä heti ensimmäisellä kerralla löytänytkään itsestäni salassa majailevaa joogagurua, taidan ottaa tuon tunnin jokaviikkoiseksi traditioksi. Tunnin jälkeen mieli oli raukea, hartiajumit tiessään ja lähdinkin suupielet korvissa viettämään tyttöjen kanssa perinteeksi muodostunutta safkamaanantaita. Rakkaiden ihmisten seura ja hyvä ruoka olivat myös jälleen vahvasti mukana tekemässä maanantaista pikkaisen parempaa. Tänään vielä herättyänikin pääsin ihailemaan peilistä jotakuta upean ryhdikästä naista, joka etäisesti muistutti minua. 



Olen päättänyt heittää ennakkoluulot ja pelot nurkkaan, sekä ryhtyä kokeilemaan rohkeasti uusia liikuntamuotoja. Itsensä haastaminen voisi olla tämän vuoden teema. Salille haluan toki pyhittääkin edelleen sen kolmesta neljään kertaan viikossa. Ainakin seinäkiipeily, crossfit ja luistelu monen vuoden jälkeen voisivat olla tuolla listalla. Ystäväni puhui myös jostain balettijumpasta, joka kuulostaa juuri niin kamalalta, että sitä voisi lähteä kokeilemaan. Lähteekö joku mukaan haastamaan itseään? Entä onko teillä jotain hyviä lajiehdotuksia?

11 kommenttia :

  1. Se jooga oli kyllä ihanan rentouttavaa loppujen lopuksi :)) ens maanantainakin vois mennä! Mä ajattelin mennä kokeilemaan kyllä huomenna sitä bodyäkin, saas nähä.. Puseja muru<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Eiköhän me ne sisäiset joogagurumme tässä kevään aikana esiin kaiveta! Mä en kyllä sinne taida lähteä, mutta koodaillaan loppuviikon treeneistä! Mau takas rakas! <3

      Poista
  2. Sopiiko tiedustella missä kävit kokeilemassa joogaa? Oon ettiny kivaa + asiallisen hintasta joogamestaa Jyväskylästä ja suositukset ois erittäin tervetulleita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn yliopistoliikunnan salilla ja ryhmäliikunnoissa, kun siinä on ainakin hinta-laatu kohdillaan! Muutama enemmän joogannut ystäväni kehui ainakin tuota ohjaajaa, mutta itse en sen syvällisempää mielipidettä tosiaan osaa muodostaa, kun oli ensimmäinen kokeiluni (-: mutta jos jollain muulla tänne boksiin eksyvillä on heittää suosituksia muista mestoista, niin minäkin kuulisin mielelläni (-:

      Poista
  3. Tabata treenit ovat todella tehokkaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! Pitääkin koittaa! Olenkin tähän asti tehnyt intervallitreeniä lähinnä aerobisen muodossa (silloin harvoin, kun sitä jaksan harrastella..). Ainakin kokeilemani HIIT -treeni sai hien virtaamaan todella!

      Poista
  4. Mä olin joskus toissa kesänä hot yogassa ja häpesin itteeni niin paljon kun siinä lopussa hymistiin ja mua vaan alko ihan kamalasti naurattamaan, onneks sain jotenkin edes pokkani pidettyä.

    Niin ja tilasin sitten sen furlan laukun kun kehuit niin paljon laukkua ja tosi monella keskustelupalstallakin on merkkiä kehuttu, laukku tosin vielä on lähi siwassa, pitää varmaan käydä se sieltä heti huomenna aamusta hakemaan, että saa sen mukaan kouluun :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voin niin kuvitella tuon tilanteen :-D Juuri tuo meidän joogaohjaaja sai tytöiltä kehuja, koska tunnilla ei ollut mitään liian outoa settiä :-D

      Ja hei jee, toivottavasti pidät laukustasi, yhtä paljon kuin minä omastani!

      Poista
    2. Toi laukku on silkkaa rakkautta <3 tyhjänäkin se pysyy pystyssä vaikka aluks pelkäsin sitä kun ei siellä pohjassa niitä nastoja ole. Just niin täydellinen kun arvelinkin - tässä on mun loppuelämän laukku <3 Kiitos paljon ylistyksesä laukkua kohtaan, puhuit täysin totta! Ihanaa viikon jatkoa sulle 8)

      Poista
    3. Oi, huikeeta kuulla! Ihanaa viikkoa myös sulle! (-:

      Poista
  5. Heii tyttöni mun, sulle on haaste mun blogissa!! :)

    VastaaPoista