tiistai 27. elokuuta 2013

KILLER HEELS

Nyt eletään jänniä aikoja. Tai ainakin minua jännittää kovin. Opiskeluvuoteni lähtee käyntii ensi viikolla. Olen tehnyt vedenpitävän suunnitelman siitä, että uudeksi lempipaikakseni muodostuu kirjasto. Tai vähintäänkin tuo alakerran supersympaattinen kahvila, jossa voi tarttua tenttikirjoihin herkullisen laten äärellä. Olenkin jo aloittanut kevyen laskun edessä häämöttävään opiskeluarkeen treffailemalla ystäviä lounaan merkeissä yliopistolla. Kävin myös hakemassa kirjastosta ensimmäisen tenttikirjan lainaan. Vielä se on lähinnä keräämässä pölyä lipaston kulmalla, mutta viimeistään maanantaina siitä tulee paras ystäväni. 


Rupesin tässä mietiskelemään, että en ole kertonut täällä vielä oikeastaan mitään syvällisempää. Kerron jatkuvasti kuulumisia ja tarinoita arkeni varrelta, mutta haluaisin käsitellä täällä välillä vähän muutakin. Ainakin moninaisesta opiskeluhistoriastani, sekä musiikista on postaukset tekeytymässä arkistossa. Lisäksi erilaiset terveyteen liittyvät aiheet kiinnostavat itseäni kovin, joten koitan tuoda niitäkin mukaan meininkiin. Myös teidän toiveet poastusaiheiden suhteen ovat kovasti tervetulleita!

Mun vaimoni tulee ensi viikonloppuna takaisin Jyväskylään. Mietin ennen kesää, että tämä kolme kuukautta tulee olemaan pieni ikuisuus. Aika on kuitenkin vain hujahtanut ohitse. Minua pelotti jäädä Jyväskylään. Pelkäsin kesästäni tulevan yksinäinen. Kesä kuitenkin yllätti minut täysin tuoden mukanaan uusia ihmisiä, seikkailuja ja ihania hetkiä. Lopulta taisi käydä niin, että tunteja vuorokauteen olisi tarvinnut enemmänkin, että kaikkia ihmisiä kerkeisi tavata niin paljon kuin vain haluaisi.  En malta odottaa yhteisiä kokkailuhetkiä, leffailtoja ja muita kämppismeininkejä Maiskin kanssa. Toisaalta minua vähän pelottaa asua pitkästä aikaa yhdessä jonkun kanssa. Nikon pyöriminen mukana kuvioissa tuo kämppisasumiseen varmasti vähän lisähaastetta. Jotenkin mulla on kuitenkin aikamoisen kova luotto tohon hommaan, sillä Maiski nyt on vain kiistämättä huikeimpia naisia maailmankaikkeudessa ja jo syksyllä saatiin loputtomia kyselyitä siitä, että miksi ihmeessä me vaan ei asuta yhdessä. Taidettiin meinaan viettää aika paljon aikaa yhdessä. Ja onhan mulla vaan ihan mieletön ikävä tuota naista, joten mahtavaa saada Maiski takaisin!

 Leather jacket & beanie - H&M / heels - bianco / shirt - cubus / denim shorts - gina tricot 


Mitä tulee kuvissa esiintyvään asuun, en osaa pukeutua päästä varpaisiin huolitellusti. Klassinen jakkuasu korkoineen päivineen näyttää niin monen päällä upealta, mutta itse en tunne sitä omakseni. Korkeat korot tarvitsevat asuissani parikseen jotain rennompaa. Vaikka boyfriend -farkut tai tässä tapauksessa pipon, tuon syksyn trendikkäimmän asusteen. 

Suuret kiitokset kuvista ja kuvauspaikan keksimisestä poikaystävälleni.


28 kommenttia :

  1. Hassu sattuma, me käytiin eilen veneilijämiehen kanssa iltakävelyllä ja subipiknikillä kans Wanhalla Woimalalla! Makeita kuvia, oot kyllä käsittämätön hottis (ja huikein kesäheila)! Sovitaan et syksystä tulee ihan yhtä kiva kun kesästäkin, vaikka välillä joutuukin vähän myös opiskelemaan.

    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kesä, kuumat kesämiehet ja pikniktreffit! Kuulostaa kyllä ihanalta! Ja todellakin sovitaan! Syksystä tulee mm. huikein tähän mennessä (kuhan ei liian huikea, niin tulee opiskeltua ja treenattua myös :-D). Haha ja kiitos, oot sä vaan mahtava muikki! Rupesi hymyilyttämään tämä kommentti kovin <3

      Poista
  2. Mä huomasin heti, missä kuvat on otettu! Sen verran tuttu maisema mulle jo lapsuudesta eikä kaukana ole nytkään! Hei kuule, joskus voitais mennä yhdessä vähän kuvaileen vaikka tonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis mulle toi oli ihan täysin tuntematon paikka ennestään, mutta Niko tosiaan keksi noi kanavat! Siis todellakin mennään! Mä olen saanut vähän uutta innostusta kuvaamiseen, kun olen vihdoin oppinut vähän säätämään sitä kameraakin ja tuli ainakin noista tytsyistä aika kivoja kuvia otettua vkl! Ja on täällä Jkl kyllä loputtoman paljon kaikkia kivoja kuvausmestoja, kun vaan käyttää mielikuvitusta ((--:

      Poista
  3. Moikka! Oon jo jonkin aikaa lueskellut sun blogia ja nyt oli pakko kommentoida ihan vaan semmosen pikku jutun takia, että oon muuttamassa jyväskylään, ja on ihan pakko kysyä, että mitkä on jyväskylän ns. parhaat paikat? :D Haha tarkennan vielä, elikkä esim. paras lounaspaikka, paras baari, paras kahvila, paras lenkkipolku tms? Sinusta olisi suuri apu, jos voisit vinkata edes pari paikkaa!

    VastaaPoista
  4. Voi mikä ihana kysymys! Tästä saisi vaikka oman postauksenkin (tai monta) kokoon! Täällä löytyy niin paljon kaikkia kivoja paikkoja, että olenkin ajatellut kirjoitella niistä kaikkein kivoimmista jotain juttuja!

    Mutta voisin tähän vähän listailla ainakin noita kyselemiäsi. Eli kivoin alue ylipäätään on mielestäni nykyinen asuinalueeni Yläkaupunki. Myös Mäki-Matti, Lutakko tai Ainolanranta voisivat olla kivoja paikkoja asua. Yläkaupungissa on kaikkia ihania putiikkeja, kuten kalakauppa (josta saa kaupungin parasta takeaway sushia!) ja mun uusi suosikkikahvila, tatuointostudion yhteydessä oleva TEA&COFFEE lounge. Aika hipsteri, mutta supersymppis ja halpa! Myös se kahvila Muisto on tosi tunnelmallinen ja suosittelen vierailemaan! Usein tosin tiemme suuntaa ihan keskustassa sijaitsevaan COFFEE HOUSEEN.

    Ruokapaikoista taas uusi Revolution oli tosi positiivinen kokemus palvelunsa ja ruokansa puolesta! American Diner ehdottoman hyvä valinta hampparimättöpaikaksi ja salaatitkin oikein jees, vaikka palvelu vähän jähmeää. Paras pizzeria ehdottomasti Maria. Foodin terassilla tykkään syödä näin kesäisin ja Foodin sangriakannut ja salaatit ovat varsin mainitsemisen arvoisia. Monien suosittelema Jalo oli oikein positiivinen ylläri, kun kävimme siellä blogityttöjen kanssa viikonloppuna syömässä! Hienommista paikoista Kissanviiksi ehdottomasti paras (ja varmaan oikeasti parasta safkaa, mitä kaupungista saa!)

    Kivoja aloittelupaikkoja esim Passion tai drinkkibaari Shaker. Myös Sohwi on kiva paikka niin lasilliselle kavereiden kanssa tai vaikka syömäänkin. Yleensä käymme Freetimessä/Rumassa bailaamassa, mutta siellä on vähän sellaista rennompaa meininkiä ja ehkä kivointa omalla porukalla. Parhaat opiskelijabileet Brassa ja "aidointa" yökerhomeinkiä Escapessa :-D Giglin Marlin on aika jäätävä mesta, mutta kesällä se terassi on mielettömän kiva, jos haluaa istua omalla porukalla!

    Lemppari lenkkipolkuja ehdottomasti rantaraitti, joka kiertää Jyväsjärven tai mäkisempää meininkiä kaipaavalle Harju (joo, Sanni mennään joku päivä vetämään se porrastreeni!).

    Lemppari kesäpaikkoja Loukkari, Lutakko, Satama, Alban ranta, Tuomiojärven ranta ja pitäisi mennä katsomaan vielä Pöllövaarin terassi, josta saa siis myös käsitykseni mukaan todella hyvää ruokaa!

    No tässäpä näitä tuli nyt muutama :-D toivottavasti oli jotain apua! Ja multa saa tosiaan kysellä tai laittaa vaikka mailia, jos tulee mitään kysysmyksiä mieleen kaupunkiin liittyen. Mistä olet muuten tänne muuttamassa? (-:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluisin lisätä vinkin hyvästä lounaspaikasta, eli Torero. Aivan mahtava salaattipöytä, todella hyvää kanapastaa ja aivan erityisen hyvää asiakaspalvelua. Kahville suosittelisin keskustassa Coffarin sijaan Wilhelmiinan konditoriaa ja siellä yläkertaan istumaan. Torikulmaan on avattu Miriam's, joka on myös kivanolonen kahvila :) Jos on mahdollisuus lähteä kauemmaks, niin Vaajakosken Naissaaren kahvila ja sen ympäristö on ihana. Parhaat ja suurimmat jäätelöt saa Sataman kahvilasta, ja siitä jäätelö kourassa sataaman hengailemaan. Viitaniemen nurtsialueet on myös kivaa hengaiualuetta :) Toivottavasti viihdyt Jyväskylässä!

      Terveisin, paljasjalkainen jyväskyläläinen

      Poista
    2. Hei kuva, että jaoit nämä vinkit! Mullekin suuresti apuja noista! Lounastettua tulee useimmiten yliopistolla, joten kokemusta on lähinnä parista vähän sedanista kiinalaisen lounasbufferista!

      Tonne Miriam'siin onkin treffit sovittuna, kun siellä on kuulemma jumalaista porkkanakakkua, mutta toi Wilhelmiina pitää testata!

      Tällaiset vinkit ovat ehdottoman tervetulleita! Kiitos vielä (--:

      Poista
    3. Mä voin myös suositella Wilhelmiinaa :)

      Poista
    4. Pitää siis käydä testaamassa! Keskustelin muuten tänään lounaalla kolmen alkuperäis Jkltyttösen (vaikeasti ilmaistu) kanssa ja sieltä nousi ainakin Figaro wine&bistron lounas Toreronkin yli ja suositeltiin myös mm Kauppalaispihan salaattibaari Tuoretta!

      Eli all in all, on tässä kaupungissa ainakin kivoja mestoja! :-D

      Poista
  5. Apua, oot aivan ihana! En todellakaan odottanut näin kattavaa vastausta, mutta kiitos ihan hirveästi vaivannäöstä, sait mulle älyttömän hyvän mielen. :) Porvoosta oon siis muuttamassa, ja mikä sattuma, että ollaan mun Jyväskylässä asuvan kaverin kanssa mietitty, että mennään vetämään Harjun portailla mäkijuoksuja ja munkin nimi on Sanni(!), ja siksi tuntu, että oisit kutsunut mut suoraan sun kanssa treenaamaan! Mikä sattuma! :-D
    Susta oli hirmusen suuri apu, nyt ei auta muuta kun lähteä testailemaan jokaikistä paikkaa, mitä suosittelit, mutta en valita! Ruokapaikkoja meen ainaki ihan mielelläni testailemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mä vaan hymyilen täällä ton sun kommentin jälkeen! Tulee niin hyvä mieli, kun voi olla avuksi! Haha ja kuinka hauska sattuma tosiaan! :-D

      Naureskelin täällä, kun en voinut jättää suositteluja vähemmäksi. Enemmänkin vinkkejä toki voisi vielä keksiä. Eli itse olen siis ainakin viihtynyt ja löytänyt täältä miljoona kivaa paikkaa! (-: Voisi kuvitella, että säkin viihdyt kun oot myös tollaiselta tätä pienemmältä paikkakunnalta kotoisin. Ihmiset täällä on ainakin tosi jees! Tervetuloa Jyväskylään! (-:

      Poista
  6. Ihanat kengät! Samaistun aivan täysin tuohon jakkupuku-hommaan, en varmasti ikinä pystyisi sellaista käyttämään. Aina vaan hakeutuu jossain vaatekappaleessa siihen mukavaan ja rentoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset (--: Nuo kengät ovat kyllä paras löytö hetkeen. Eivätkä edes Jeffreyn Litoja hankalammat jalassa tukevan korkonsa ja platon ansiosta!

      No siis kyllä mä todella voisin esimerkiksi jonkin hyvin laskeutuvan housupuvun päälleni vetää, mutta juurikin vaikka bootsien ja pipon kanssa ! En tiedä onko tässä maailmassa (kovin montaa) vaatekappaletta, jota en päälleni voisi laittaa. Kaikki on vain kiinni siitä, miten ne yhdistää asuksi (--: Oonpa mä nyt sekava, mutta toivottavasti ajatus edes vähän välittyy :-DD

      Poista
    2. Ymmärsin kyllä pointin ja samat ajatukset oli itselläni! On tämä vaan välillä vaikeaa ilmaista itseään kirjoittamalla puhumisen sijaan :D

      Poista
    3. Haha no mut hyvä! Arvaa vaan mietinkö monesti että kuinka kahelina jengi mua voikaan tekstieni perusteella pitää, jos vaikka sarkasmimeiningit eivät välity niinkuin olen tarkoittanut :-D

      Poista
  7. Tiivistit tuohon vikaan kappaleeseen sen miksi luen sun blogia :) Tykkään siitä miten leikit vaatteilla ja yhdistelet eri vaatekappaleet hauskasti, monella asut on liian loppuun asti hiottuja. Varsinkin edellisen postauksen kukkaseppele+mekko+tennarit oli aivan ihana =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli ihan mielettömän hyvä mieli! Ihana kuulla, että tykkäilet! Ja onhan se vaan maailman paras juttu, että löytyy erilaisia tyylejä, ihmisiä ja tapoja yhdistellä vaatteita (--: Ja haha, se mekko olisi ollut ihan liian herulyhyt korkeiden korkojen kanssa :-D

      Poista
  8. noi kengät on rakkautta<3 olisin super onnellinen jso saisin rohkeutta käyttää edes 10cm korkoja ku oon 177cm :/ Mut noi sun on niin wow että en pysyis edes pystyssä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Itsehän olen 175 cm pitkä ja olen jotenkin oppinut olemaan sinut pituuteni kanssa! Tykkään hirmuisesti olla pitkä ja jotenkin jossain vaiheessa, kun pitkät ystäväni ovat ympärillä iskeneet niitä yli kymmenen sentin korkoja jalkaan ja olleet mielettömän upeita olen saanut itsekin rohkeutta. Kyllähän sitä monesti tulee ihan jossain pienissäkin koroissa vaikka viihteellä pitkä olo, mutta ei sitä pidä ottaa niin vakavasti (-: Ollaan ylpeitä pituudestamme!

      Poista
  9. Upea asu ja tuo tausta tekee siitä vielä täydellisemmän. Bongasin sun(kin) blogin Anniinan Jyväskylä-postauksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuvausmesta on kyllä niin täydellinen! Poikaystäväni tosissaan bongasi tuon mestan ja itseäni vähän hävetti mennä kuvailemaan siihen kun ohikin kulki jengiä. Haha, mutta hengissä selvittiin ja tuli vaan kehuja kengistä :-D

      Ihana, että löysit tiesi tänne <3

      Poista
  10. Oooh hello gorgeous. <3 Oot kyllä niin tyrmäävän kaunis ja tätä kaunotarta mielelläni kyllä treffaisin nyt ihan lähipäivinä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh hello toinen upeus <3 Todellakin pitää treffata pian! Laittelin sulle deittiehdotuksen whatsappiin (--:

      Poista
  11. Näytät pelleltä

    VastaaPoista